sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Maantiekauden avaus / huhtikuun pitkä


Vuoden ensimmäinen maantielenkki ja heti satasta koettamaan. Ei välttämättä paras idea, mutta olihan sitä yritettävä, kun tuli sopiva mahdollisuus. Tällä kertaa tilaisuus tuli lauantaina Turussa. Keli oli aurinkoinen ja suhteellisen tyyni. Lämpöä  oli lähtiessä 8 astetta ja palatessa 14. Valmistautuminen oli muuten OK, mutta olin torstaina käynyt kahden viikon tauon jälkeen salilla. Sehän sitten tarkoitti, että reisien ja selän lihakset olivat aika kipeät. Toisaalta se asetti luontaisen rajoittimen turhalle spurttailulle, mikä piti sykkeen paremmin tarkoituksenmukaisesti PK-alueella.

Olin suunnitellut reitin valmiiksi Stravan heatmapia hyväksikäyttäen, koska en Turun seudun pikkuteitä tunne juuri ollenkaan. Gpx-tiedoston siirsin kännykän OsmAnd-sovellukseen, joka neuvoi käänökset navigaattorin tapaan. Alkumatkasta oli pakko vähän improvisoida, koska en muistanut ohikulkutien olevan remontissa runkoviemäritöiden takia. Onneksi se oli vielä tuttua seutua, niin kiertoreitti löytyi vanhasta muistista ilman isompaa harhailua.

Matka eteni tasaisesti pyöritellen Ruskon, Vahdon, Paattisten ja Liedon aseman kautta Auran kirkolle. Keho alkoi taas vähitellen muistaa, miten maantiepyöräilyä tehdään. Kahden tunnin lähestyessä alkoi luonto kutsua ja sopivan taukopaikan löysin Liedonperän metsiköistä. Samalla otin ensimmäisen huikan urheilujuomaa. Pari tuntia meni siis pelkällä vedellä ilman mitään energiavajeita tai muita outoja tuntemuksia. Mutta silti se tunne kun sai vihdoin sokerilientä suuhunsa... Asterixista tuntuu varmaan samalta taikajuomansa kanssa.

Suunnilleen Tarvasjoelta Paimioon oli reissun kivoimmat tiet ajaa. Mukavan polveilevaa tietä ja idyllistä maalaismaisemaa. Paimion jälkeen tuli kolme tuntia täyteen ja polkeminen alkoi jo jonkin verran nyppiä. Tuuli oli vähän noussut, niinkuin se usein iltapäivällä tekee, ja toki se oli vastainen matkan siinä kohdassa. Samalla alkoi myös rasitus vaivata. Kolmen tunnin lenkki olisi ollut suurinpiirtein sopiva treeni, mutta sen ylitys vähän liikaa kauden tässä vaiheessa. Mutta matka loppuu vain ajamalla, eikä sinne Paimio-Piikkiön peltoaukeillekaan tehnyt mieli jäädä, joten oli pakko vaan veivata.

Neljän tunnin ja vartin matkanteon jälkeen vihdoin tuli maali vastaan ja Strava-badge tienattua. Oli tämä kuitenkin vähän mukavampi kuin viime huhtikuun vastaava Gran fondo. Silloin yli kylmää ja satoi ajoittain vettä ja rakeita.
Tämän vuoksi sen tein...

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Kevään perinteinen kuntotesti: Karhuviesti

Kuva: Tiia Ruohonen
Lauantaina tuli täyteen yhteensä seitsemäs (kuudes peräkkäinen) kertani Karhuviestissä. Juoksu ei varsinaisesti ole mun juttu, mutta Karhuviesti on ihan kätevä kevään kuntotesti, jonka varjolla saa tehdä työkavereiden kanssa hauskan viikonloppuretken.

Tänä vuonna oli takana viisi jonkinlaista hölkkätreeniä, joista ehkä yhtä voisi rehellisesti sanoa juoksulenkiksi. Lunta on ollut niin pitkään, että on ollut mukavampi hiihtää ja pyöräillä loistavilla kevättalven baanoilla. Kevät oli kuitenkin ehtinyt lounaisrannikolle ja olosuhteet olivat optimaaliset. Oli kuivaa, lämpöä sopivat viisi astetta ja ennen kaikkea oikein mahtava myötätuuli.

Juoksin tällä kertaa ankkuriosuuden, joka oli pidentynyt 10,5 km mittaiseksi. Reitti oli kuitenkin muuttunut oikein miellyttäväksi. Metriäkään ei tarvinnut mennä maantien laitaa, vaan reitillä oli vain pyörätietä ja uutta asvaltoitua pikkutietä. Karhuhalliinkin sai heti oviaukon tultua näkyviin sännätä suoraan sisään ilman mitään henkisesti musertavia serpentiinejä. Bonuksena ensimmäiset 2,5 km mentiin vielä alamäkeen.

Kaiken yllä mainitun avustuksella onnistuin tekemään oman ennätyksen. Treenilenkit eivät antaneet mitään aihetta uskoa hyvään suoritukseen, vaan kuvittelin kuntoni olevan aika kehno. Keskivauhdiksi sitten kuitenkin tuli 4:49 min/km ja koko 10,5 km matka kesti virallisen ajanoton mukaan 50:34. Toki matkan aikana oli ikäviä tuntemuksia mm. vasemmassa pohkeessa, oikeassa nivusessa ja aina alamäissä vatsalihaksissa oli orastavaa kramppia, mutta henkinen kantti riitti kuitenkin pitämään rohkeaa vauhtia yllä. Alun alamäkipätkät menivät minulle melkoisen kovaa ja oli kivaa. Puolenvälin jälkeen vähän hiipui, mutta lopussa sain vielä pienen kirin päälle. Keskisyke oli 188 ja maksimi loppukirissä 201. Aika lailla sitä saa itsestä irti kun on numerolappu rinnassa, vaikka ikinä ei palkinnoille pääsekään.

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Ajokoira viihtyy pyöräpuistossa

Olen innostunut Sappeen kausarista ja eilen tuli jo kolmas kerta siellä puoleentoista viikkoon. Rentoutta ja vauhtia alkaa vähitellen löytyä ja pienet hypyt olla ihan rutiinia. Yhtään pientä isommat loikat ovat vielä saaneet odottaa. Oppimis- ja kehityskäyrä on todella loiva, mutta toisaalta takana on jo kahdeksan tuntia pyöräpuistoilua ilman kaatumista. Ennen tuli melkein joka reissulla jotain pientä skrubua. On hyvä kun malttaa aina jättää sen viimeisen runin vetämättä. Alla oleva video havainnollistaa kehitystä jollakin tavalla. Icebreakerissa on jo kohtia, missä ei tarvitse roikkua jarrulla. Ero vauhdin tunnussa (tuskin välittyy videosta) on myös iso, vaikka hissijonoon ehtiikin vain noin neljä sekuntia aikaisemmin.
Eiliseen reissuun teki lisähaastetta pari päivää aiemmin puutarhahommissa vasempaan käsivarteen saatu ampiaisenpisto tms. En huomannut ampiaisen tai muunkaan ötökän pistäneen, mutta joka tapauksessa käsivarsi oli kunnolla turvoksissa. Kyynärsuoja meni sentään paikalleen, mutta vasen käsi puutui aika pahasti laskiessa. Puutuminen alkoi vähitellen helpottaa, kun aina hissinousuissa pyörittelin rannetta ja liikuttelin sormia. Lopulta tunto palasi liki normaaliksi, kun sateen takia pidin kolmen vartin tauon. Jäljellä oli enää se normaali käsien väsyminen, joka ei kylläkään ollut enää niin paha vaiva kuin juhannuksena. Sateen jälkeen ajoin reilu pari tuntia ilman ylimääräisiä taukoja ja kotona olikin aika rasitettu olo. Yhteensä ajoa tuli nelisen tuntia.

Alla vielä kiva bermitaivas, jota en aiemmilla kerroilla hoksannut ajaa.

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Sappee korkattu tältä kesältä

Vietin juhannuspäivän Sappeessa. Hankin tälle kaudelle Sappee Bike Parkin kausikortin, kun tekivät niin houkuttelevan kampanjan: Jos 1111 varaisi kausarin, sen saisi 49,99 euron hintaan. Tartuin täkyyn, ja niin teki myös riittävän moni muu, joten kampanja toteutui. Tuohon hintaan jo kolmas hissilippu on käytännössä ilmainen. Viimeksi olin Sappeessa 2015 kesällä. Silloin oli kivaa, mutta tuli vedettyä ei niin vakavat, mutta silti ikävät pannut. Toisin kuin viime kerrallani, nyt juhannuksena oli porukkaa paljonkin. Silti kaikki mahtuivat reitille hyvin, eikä hissilläkään tarvinnut yhtään liikaa odotella.

Viime kerran muiston takia jännitti alkuun aika lailla, mutta kun ekan laskun jälkeen olin hengissä, jännitys laukesi. Otin kuitenkin varman päälle; pidin vauhdin aisoissa ja jätin kaikki muut paitsi ihan pienet hypyt väliin. Ajelin pääasiassa Icebreakeriä, FR3:sta ja S-linjaa. Renkaina oli tällä kertaa Maxxis High Roller 2 2.4 leveänä, ja ne toimivat aivan loistavasti.

Kävin myös kokeilemassa enduroreittejä, mutta ne eivät nyt oikein maistuneet. Ne olivat pääasiassa sellaista peruskivaa vauhdikasta maastopyöräpolkua loivaan alamäkeen, joita lenkillä ajan mielellään, mutta mutta... E-laippa oli pitkä, rento ja pääasiassa kiva, mutta sen ylämäkiosuus ei minun reisillä ja alamäkirenkailla noussut muuten kuin taluttamalla. Lisäksi sellainen runttaus fullface päässä aiheutti akuuttia happivajausta. Tuntui ettei happi riitä millään vaikka kuinka huohottaisi, kun uloshengitys jäi siihen leukasuojan taakse pyörimään.

E-itä oli myöskin hauskaa ajettavaa, mutta sen muutama muta/juurakkopätkä vai fiilikset ja flown ihan totaalisesti. Lisäksi kaikki enduropätkät päättyvät sellaiseen typerään mutakkoon, jolla ei minusta ole muuta pointtia kuin imeä vauhti pois ja sotkea paikat kuivanakin päivänä. Ketään tuskin haittaisi, jos siihen pykättäisiin joku silta.

Enskapätkiä lukuunottamatta ajo maistui. Ajoaikaa kertyi noin kolme tuntia, kun päätin lopettaa. Muuten olisi vielä mennyt, mutta kädet ranteesta alaspäin olivat ihan hapoilla. Sormet melkein kramppasi tangon ympäri ja otteen irroittaminen teki kipeää. Pitää opetella siirtämään painoa jaloille ja  hankkia lisää otevoimaa. Ensi kerralla voi lisätä vähän vauhtia ja ottaa muutaman pienen hypynkin haltuun. Täytyy myös pakata mukaan tavallinen kypärä, että enskapätkiä pystyy ajamaan tukehtumatta.

Varman päälle ottaminen kannatti ainakin sinänsä, etten kaatunut kertaakaan enkä rikkonut itseäni tai pyörää. Keskellä parhainta ajokautta kannattaa pysytellä ajokunnossa. Kausikortissa on se hyvä puoli, ettei käyntikerran maksimoimiseksi ole pakko ottaa sitä "vielä yhtä kunnon vetoa" väsyneenä, jolla yleensä vain teloo itsensä. Voi säästää paukkuja seuraavaankin kertaan.

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Jarruhuollosta päivityskierteeseen.

Jarrujen ilmaaminen on yksi ärsyttävimmistä pyöränhuoltohommista mitä tiedän, en pidä siitä yhtään. Melkein aina menee jotain pieleen tai vähintäänkin tulee sotkua. Eilen oli kuitenkin pakko kajota Surgen Elixir R-jarruihin, koska tuntumasta oli tullut niin huono.
Tein homman oikein huolella ohjeita noudattaen. Etujarrusta tulikin kerralla OK. Takajarru jäi pehmeäksi vielä toisenkin ilmausyrityksen jälkeen. Kolmannella kerralla sitten jokin tiiviste antoi periksi kahvan päästä ja nestettä valui systeemiä paineistaessa sieltä läpi. Sama ongelma vaivasi aiemmin, kun Roscoe vaihtui Trekiin ja silloin vaihdettiin Elixirit Shimano SLX:iin.

Löysin varastosta yhden suurin piirtein ehjän Elixir-kahvan, jolla sain takajarrunkin pelittämään. Päätin kuitenkin samalla, että Surgekin tarvitsee uudet jarrut, ettei ne petä missään pahassa paikassa. Jotenkin tilanne eskaloitui illan mittaan siihen, että nyt Trekiin on tulossa XT:n 1x11 voimansiirto sekä SLX M7000-jarrut ja Surge tulee saamaan Trekistä SLX M675-jarrut. Hups.

torstai 15. kesäkuuta 2017

Kesäkuun pitkä

On aurinkoinen keli muutaman sadepäivän jälkeen ja vapaa-aikaa, mutta maastopyörät huollossa. Mitä tehdä? Varmaan täytyy lähteä pitkälle maantielenkille. Senpä sitten tein ja hain kesäkuun Gran Fondon (100 km) pois kuleksimasta.

Aurinkoinen keli oli kuitenkin hieman viileä ja tuuli kävi aika navakasti pohjoisesta. Piti siis pukea päälle normaalin kesävarustuksen lisäksi irtohihat, huivi kaulaan ja bibsien päälle toiset shortsit. Tyylipoliisilta tuli väistämättä rapsut, mutta ainakin strategiset paikat pysyivät lämpiminä. Irtohihat pystyin sentään riisumaan puoliltapäivin.

Tällä kertaa otin teemaksi ajaa mahdollisimman pitkään pelkällä vedellä ilman lisäenergiaa, jotta keho ehkä oppisi polttamaan rasvaa energiaksi. Geelejä otin kyllä mukana varmuuden vuoksi. Pyrin pitämään sykkeen peruskestävyysalueella, mutta vastatuulessa se väkisin karkasi hieman korkeammalle.

Vesilinjalla ajaminen sujui oikeastaan ihan mukavasti. Puolentoista tunnin kohdalla kuitenkin tapahtui jotain erikoista. Muu keho toimi normaalisti, mutta pää alkoi tuntui kevyeltä ja katseen kohdistaminen oli jotenkin vaikeaa. Päättelin, että aamupala oli tullut ehkä juuri poltettua, jatkoin polkemista ja tunnustelin olotilaa pidemmälle. Noin kymmenen minuutin kuluttua olo normalisoituikin ja keho löysi reserviä jostain. Jännää, miten harrastaessa itseluottamus kasvaa. Pari vuotta sitten satasen lenkeillä oli mukana kaksi pulloa urheilujuomaa, sekä repussa pari litraa vettä, banaaneja ja eväsleipiä. Nyt riitti ilman panikointia muutama geeli ja puolitoista litraa vettä.

Nappasin lopulta ensimmäisen geelin 2h 25 min kohdalla. Meno alkoi hieman hiipua ja mietin, että onhan se kivempaa kun pääseekin johonkin. Lisäksi matkan myötätuuliosuus lähestyi ja olosuhteet antoivat mahdollisuuden muutaman henkilökohtaisten pätkäennätyksen parantamiseen.
Paippistentiellä piti päättää, yritänkö "irtiottoa" vai en. Aluksi ei oikein tuntunut, että jaksamista riittäisi. Olin ladannut Polar M460-mittariin tämän pätkän Strava Live-segmentiksi, joka aluksi näytti, että jään vanhasta ennätyksestä heti kättelyssä. Olin jo 25 sekuntia perässä, kun päätin sittenkin yrittää. Survoin alaotteelta menemään minkä jaksoin ja lopulta oma ennätys parani 1:10. Olihan se myötätuulitulos, mutta "lämmittelyäkin" oli kuitenkin takana jo 65 km.

Toinen mittariin tallentamani pätkä oli Vanha Porvoontie, jota on tullut yritettyä muutaman kerran aiemminkin. Päätin tällä kertaa panna peliin kaikki mitä vielä 80 km jälkeen lähtee. Pitkin matkaa näytti siltä, ettei ennätyksen rikkominen onnistu, mutta väänsin kuitenkin kunnon loppukirin Kuninkaanmäen nousuun ja oma ennätys parani 31 sekuntia.

Näiden kirien jälkeen olin valmis rullaamaan kotiin. Matkalla piti vielä ottaa muutama ketunlenkki, koska mittari näytti vajaata kilometrimäärää vaikka ajoin saman reitin kuin huhtikuun pitkällä. M460:n yhteispeli Lidlin Bluetooth-nopeus/kadenssianturin oli varsin heikkoa ja pätkimisen takia kilometrejä puuttui. Pitäisi kyllä ymmärtää Lidl-sälän kohdalla, mutta BBB:n vastaavan anturinkaan nopeusdataa tuo mittari ei löytänyt ollenkaan. En ymmärrä, miksei M460 voi näyttää kokonaismatkaa gps-datan pohjalta. Se nimittäin näytti olevan paljon enemmän oikein, kun sitä kotikoneelta tarkastelin.

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Korso MTB 2017

Kotikisa on nyt sitten takanapäin. Maalin pääsin, mutta kehnommin tuloksin kuin viime kerralla kaksi vuotta sitten. Aikaa 64 kilsaan meni parikymmentä minuuttia enemmän kuin viimeksi, eli 3:51:03. Sijoitus tällä kertaa 162/193 kaikista 64 km maaliin ajaneista. Ongelmia ei ollut, mutta kunto ei vaan sallinut kovempaa vauhtia. Kuten toki etukäteen arvelinkin. Keli oli jälleen täydellinen: aurinkoinen +16 ja reitti aivan kuiva. Starttijoukossa mentiin pölypilven keskellä kuin biisonilauma, mikä oli aika siistiä.
kuva: MTBreitti.fi
Ensimmäinen kierros oli taas turhan kova. En edes tunkenut starttiruudukossa kovin eteen, vaan aloitin suunnilleen puolivälistä. Silti alussa oli löylyä liikaa. Massan mukana tuli silti mentyä, vaikka syke jumitti samantien yli 180 ja punaisella pysyttiin sitten melkein koko ajan. Reitti oli tehty sillä tavalla fiksusti, ettei polun alkaessa syntynyt mitään isoa sumppua. Pari kertaa piti muutamaksi sekunniksi pysähtyä, mutta siinä kaikki. Letka eteni sujuvasti ja ohi pääsi sekä päästettiin aina tarvittaessa.
          kuva: Tarja Kivirinta
Ekan kierroksen loppua kohti välit kasvoivat ja porukka harveni. Sitä myöden myös vauhti alkoi kirittäjien puutteessa laskea. Aika paljon mietin myös homman jättämistä yhteen kierrokseen, koska kunto ei kestänyt riemumielistä tykittelyä ja alkoi jonkin verran hapottaakin. Päätin kuitenkin jatkaa, ettei blogin nimeä tarvitsisi vaihtaa ajokoirasta sylikoiraksi. Ensimmäinen 32 km kierros kesti minulta 1:50:08.

Toinen kierros menikin sitten kruisaillessa ja kramppeja vältellessä. Voimaa ei pahemmin ollut käytettävissä ja happoja piti pyöritellä pois jaloista aina kun mahdollista. Poluilla oli vielä ihan kiva ajella, mutta tiepätkillä meni rullailuksi. Tokan kierroksen ajoin pääasiassa yksin. Muita näkyi silloin tällöin, mutta kaikilla oli sen verran eri vauhti ettei letkaa päässyt syntymään.
kuva: Ari Alanko
Kulokukkulan huipulla kysyin siellä kisaa seuranneelta sedältä, että onko muita näkynyt. Hän kertoi, että 96 km kärki on kohta tulossa. Yritin sitten pyristellä alta pois, mutta eihän se onnistunut. Noin 60 km kohdalla Ojalan Henkka suhahti ohi. Huusin perään kannustukset ja Fantom häipyi horisonttiin. Muita kuskeja en loppumatkalla enää nähnytkään ja hauskuus päättyi ajassa 3:51:03. Polarin mukaan keskisyke oli 175, maksimi 195 ja kaloreita katosi metsään 3643. Palautumisajaksi se arveli yli kahdeksan päivää.

Kisan jälkeen rullailu kotiin, kanaa grilliin ja jääkylmä vehnäolut terassilla. Illalla katselin vielä netistä DH-maailmancupin Fort Williamin osakilpailun ja totesin, että olipa erittäin hyvä harrastepäivä.

P.S. Joukossa oli riittävän monta 26-tuumaista, että pyöräkuumekin helpotti hetkeksi. En olekaan enää ainoa antiikkiharrastaja.

tiistai 30. toukokuuta 2017

Pyöräilytapahtumaan pitkästä aikaa

Nyt on taas pitkästä aikaa tiedossa numerolapun kanssa ajelua. Ilmoittauduin Korson maratoniin, joka on tämän viikon sunnuntaina. Tarkoitus on ajaa kaksi kierrosta, eli 64 km. Aikatavoitetta ei oikein pysty asettamaan, koska kunto on ihan arvoitus. Tai sen verran tiedän, että hyvä se ei ole.Tarkoitus on siis pääasiassa nauttia poluista ja yrittää pitää kieli pois vyön alta. Kulokukkulan nousuissa voi vähäsen koetella rajoja, mutta muuten menköön rennosti. Toivottavasti on kiva keli.

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Sadas kirjoitus ja sata kilsaa



On ollut taas hiukan pidempää paussia blogaamisesta, eikä polkeminenkaan tässä välillä ole ollut hirveän himokasta. Nyt tuli kuitenkin sadanteen merkintään sopiva aihe kun kävin pitkästä aikaa ajamassa satasen. Aikaa siihen meni 3h50 min.

Keli oli tälle kolealle keväälle tyypillinen. Lämpöä oli 2-6 astetta ja ensimmäisen tunnin satoi hiljaksiin vettä. Sen jälkeen oli aurinkoista, mutta muutaman kerran osui päälle raekuuro. Tuulta oli maltilliset 2-3 m/s lännestä.

Matka meni melko mukavasti, joskin syke ei pysynyt aiotulla peruskestävyysalueella vaan karkasi keskialueelle ja ylämäissä korkeammallekin, vaikka tuntemus oli kevyempi. Kahden ja puolen tunnin jälkeen alkoi tuntua myös lihaksissa. Erityisesti niska, hartiat ja alaselkä tuntuivat jumittavan. Selkeästi harjoituksen puutetta. Oli ehkä turhan pitkä lenkki vielä kauden ja kunnon tässä vaiheessa. Selvisin kuitenkin suunnitelman mukaisesti perille asti, vaikka kolmen tunnin jälkeen pitikin jonkin verran puristaa. Palkinnoksi tästä aherruksesta sain "hienon" Strava Gran Fondo-badgen.
April Gran Fondo logo

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Takaisin satulaan

Tänä viikonloppuna kävin kokeilemassa, josko pyöräily jo onnistuisi. No onnistuihan se maantiellä. Lauantaina ajelin vähän yli tunnin ja tänään kaksi tuntia. Matala- ja keskitehoinen ajo sujuu kutakuinkin normaalisti, mutta mikään revittely ei vielä onnistu. Myöskään putkelta ajoa en viitsinyt vielä kokeilla, koska oikea jalka kävellessä joskus vähän notkahtaa oudosti. Sellainen notkahdus putkelta runtatessa johtaisi melko varmasti kaatumiseen.

Pääasia on kuitenkin, että edes maantieajo onnistuu. Lauantain lenkillä syksyinen viima tuntui kasvoilla suorastaaan suloiselta. Oli myös upeaa, kun veri pääsi kunnolla kiertämään ja sai vetää happea keuhkojen täydeltä. Jo viikonkin urheilutauko veti olon vähän nuutuneeksi. Reidessä näkyy kyllä laajoja sinelmiä eri puolilla, mutta se toimii joka päivä paremmin. Toivon mukaan koipi on pian täydessä iskussa.