torstai 30. kesäkuuta 2011

Kaksi yötä Tahkoon on...

Kesäflunssa on selätetty ja pyörä puunattu. Roscoe on xc-kisakuosissa vain 12,5-kiloinen, mikä on sille aika vähän. Rocket Roneilla se myös kiihtyy herkemmin kuin vielä koskaan. Pyörän piikkiin ei siis epäonistumisia sovi laittaa.

Oma kunto on melkoinen arvoitus. Viimeisimmillä lenkeillä kulki aika lailla entiseen malliin, mutta syke heilui huomattavasti aiempaa korkeammalla. Malminkartanon täyttömäen ylämäkeä kihnuttaessa löytyi mm. kauden uusi maksimi 201 bpm. Kyllähän matka näinkin taittuu, mutta energiankulutuksen kanssa voi tulla ongelmia. Energiapolitiikkaa onkin tullut jo harrastettua taalareita hinkkaamalla, eli armottomalla mässäilyllä. Alkuun yletön hiilariherkuttelu on ihan mukavaa, mutta huomenna illansuussa karkit, limut, makaronit ja maltojuomat takuulla aiheuttavat jo kuvotusta.

Omat ongelmansa varmasti aiheuttaa myös lauantaiksi ennustettu 30 asteen helle. Juomaa tulee siis kulumaan runsaasti. Tämän kauden pisin maastolenkki taisi olla n. 45 km ja näissä oloissa se pitää sitten liki triplata. Jo pelkkä maaliin asti selviäminen tekee minusta omissa silmissäni sankarin, joten mitään aikatavoitteita en rupea arpomaan.


Huomisen ohjelmassa on sitten suunnilleen kahdeksan tuntia autossa istumista, syömistä ja tietysti jännittämistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti