lauantai 25. kesäkuuta 2011

Keskikesän kuulumisia

Viime päivityksestä onkin jo aikaa. Toukokuussa harrastus painottui voimakkaasti nettikirjoittelun sijaan ajamiseen. Silloin tuli tilastoon mulle suurehko lukema 617 km, josta 267 km oli maastoajelua. Kesäkuussa oli tarkoitus ajaa suunnilleen joka päivä ja oikein reilusti. No, toisin kävi. Nyt päällä oleva kesäflunssa täyttää tänään kaksi viikkoa. Varsinaisia kuumepäiviä ei ollut kuin yksi, mutta sitkeä nuha, kurkkukipu ja yleinen vetelyys vaivaa. Viikko sitten luulin jo parantuneeni ja kävin Turussa ottamassa lyhyen lenkin samalla kun taitolentoryhmä Thunderbirds harjoiteli kuvioitaan taivaalla. Siitähän seurasi takaisku ja toinen viikko sairastelua. Näissä oloissa Tahko tuntuu jo etukäteen epäonnistuneen, voi olla että täytyy vaihtaa lyhyempään matkaan. Kunhan saan tehtyä jonkinlaisen kuntotsekkauslenkin, pystyn päättämään siitä paremmin.

Keulimisen ja mun kikkailun harjoittelukin on jotenkin hiipunut pois. Oppimiskäyrä niissä puuhissa tuntuu olevan niin pirullisen jyrkkä, että mielenkiinto väkisinkin häviää. Sen sijaan olen huomannut Surgen olevan huippuhauska metsäkone ja pumptrackilla se on aivan lyömätön peli. Pumptrack on muutenkin mahtava juttu. Syke nousee taivaisiin, vaikka ei tarvi edes polkea. Täytyy vielä yrittää pumppailla tuolla metsäpoluillakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti