torstai 24. huhtikuuta 2014

Mitä kuuluu ja missä mennään?

Rakas päiväkirja,

ihmettelet varmasti miksei minusta ole kuulunut mitään yli puoleen vuoteen. Tässä vuoden 2014 ensimmäinen postaus, joka sisältää koottuja selityksiä.

Syksy ja talvi
Syksy oli pitkä ja synkkä. Ensin ei meinannut talvi tulla millään. Tammikuun viides kävin pyörälenkillä jäättömiä pyöräteitä pitkin. Sitten talvi kuitenkin alkoi ja oli pitkän aikaa yli parikymmentä astetta pakkasta. Pari viikkoa sitä, sitten äkkikäännös ja pari viikkoa plussakelejä. Siis mitä hittoa!? Lunta ei missään vaiheessa ollut niin paljoa, että olisi päässyt hiihtämään. Lisäksi marras-joulukuussa olin liki viisi viikkoa sitkeässä mutta kuumettomassa flunssassa. Näissä merkeissä en kirjannut marraskuun kymmennen ja joulukuun viimeisen päivän välillä ainuttakaan liikuntakertaa. Kyllä oli synkkää.

Uudenvuodenlupaus
Liikkumattomuus alkoi kuitenkin ahdistaa, joten johonkin piti ryhtyä. Päätin tehdä uudenvuodenlupauksen 2014 liikuntamäärästä. Pohdinnan jälkeen asetin tavoitteeksi vähintään 200 tuntia. Se on noin neljä tuntia viikossa. Ei kuulosta paljolta, mutta tälläkin hetkellä olen tavoitteesta vähän jäljessä. Mutta älä murehdi, kesän tullen liikuntamäärä nousee varmasti.

Toiseksi vuositavoitteeksi asetin pyöräillä vähintään 2500 km. Siitä olen tällä hetkellä todella pahasti jäljessä, mutta uskon että kesä tuo tähänkin korjausliikkeen.

Tavoitteellisuus on tuonut liikuntaharrastukseen toivottua jäntevyyttä, vaikka arki puristaakin ja muut kiireet vievät aikaa.

Juoksu
Koska surkeissa keleissä pyöräily ei oikein inspiroinut, kokeilin juoksemista. Se on jo valmiiksi niin kurjaa touhua, ettei kurja sää enää haittaa. Ikinä en ole hirveästi juoksemisesta pitänyt, mutta alkuun väkisin vääntämällä ja riittävän rauhallisella aloituksella hölkkä alkoi pikku hiljaa maistua. Juoksutyyli on toki lähempänä sarvikuonoa kuin gasellia eikä vauhtikaan päätä huimaa, mutta pääasia on että tulee liikuttua. Juoksu on aika-hyötysuhteeltaan aivan ylivertaista. Välinehuoltoon ja suorituspaikalle siirtymiseen ei kulu aikaa ollenkaan.

Tärkeämpi syy hölkkäilyyn oli osallistuminen työporukan kanssa Karhuviesti-maantieviestijuoksuun. Viime vuonna tein ennen kisaa vain kaksi juoksutreeniä ja kisassa tuntui aivan kamalalta. Tänä vuonna päätin hoitaa asian paremmin ja kävin juoksemassa n. 20 kertaa ennen tapahtumaa. Suunnitelma toimi. Juoksin 9,2 km mittaisen osuuteni aikaan 44:34, joten aika parani vuodessa reilulla seitsemällä minuutilla, enkä edes pelännyt kuolevani reitille. Alkanutta juoksuharrastusta ei tietenkään kannata lopettaa, mutta painopiste saa nyt kevään tullen siirtyä pyöräilyyn. Kerta viikossa hölkkää riittänee.


Että sellaista tänne kuuluu. Kerron lisää taas ensi kerralla. Lupaan kirjoittaa useammin, kuulemisiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti