130 km virtuaalisen hihamerkin perässä

Ajoin 133 km maantietä, jotta saisin digitaalisen hihamerkin. Kyllä, luit oikein. Stravassa pyörii Gran Fondo-sarja, jossa joka kuukausi saa suorittaa tietyn mittaisen lenkin ja palkinnoksi saa Strava-profiiliinsa digitaalisen hihamerkin sekä oikeuden ostaa kyseisestä suorituksesta kielivän (120 dollarin!) ajopaidan. Paita ei minua tuohon hintaan kiinnosta pätkän vertaa, mutta tarjolla olevasta suoritusmerkistä vanhan partiolaisen sielu tietenkin heittää volttia. Mitään tuolla pikselimerkillä ei tee, mutta pääasia on, että saadaan ihmiset liikkumaan. Pelillistämistä parhaimmillaan, eikö niin? Kesäkuussa Gran Fondo-vaatimuksena oli 115 km ja heinäkuussa 130. Molemmat niistä sain suoritettua ja elokuullekin on jonkinlainen suunnitelma kytemässä, vaikkei vaadituista kilometreistä vielä ole tietoa. Logiikkani mukaan tiedossa olisi 145 km.

Päivän reitti

Oikea Gran Fondo on Italiassa keksitty pitkä amatöörien pyöräkisa, joka ajetaan vuoristoisella reitillä ja suljetuilla teillä. Stravan Gran Fondoa suorittaessa mennään kuitenkin muun liikenteen seassa ja vuoristoistakin voi täällä Suomessa vain haaveilla. Reitin saa itse suunnitella mieltymystensä mukaan. Rakensin tähtimäisen muodostelman valtaosin itselleni tuntemattomista teistä ja lähdin suorittamaan. Tähtimäisen siksi, että voisin monesta kohtaa oikaista kotiin jos matkanteko ei maistukaan.

Suorituspäiväksi osui paras mahdollinen sää; aurinkoista, 18-23 astetta lämpöä ja maltillinen 4-8 m/s länsituuli. Veivasin pitkin poikin uusmaalaisia maalaisteitä. Ensimmäiset pari tuntia väänsin vastatuuleen ja mietin ettei tästä tule yhtään mitään, mutta sitten taivas aukeni. Velskolantie Espoossa oli erittäin nautinnollinen polveileva ja mutkitteleva tie Velskolan pitkäjärven rantatöyräillä. Sen mäkiä ja mutkia ajellessa todellakin unohtui aivan kaikki muu. Velskolantien jälkeen ajelin jonkin matkaa pohjoiseen hienoissa polveilevissa maalaismaisemissa ja aika menetti merkityksensä. Nurmijärven pitkillä peltoaukeilla pääsin nauttimaan vauhdikkaasta myötätuulesta ja vauhtia olikin helposti päälle 30 km/h. Vastatuulessa kyseinen pätkä olisi ollut äärimmäisen syvältä, mutta tällä reissulla kohdalle osui onneksi myötäinen. Haarlan jälkeen jäljellä oli enää niin vähän, että loppu meni iloisesti rullaillessa, vaikka Rusutjärveltä Palojoelle jouduinkin pusertamaan vastatuuleen.

Perhe-elämän puitteissa ajan löytäminen viiden tunnin lenkkiin on aika haasteellista, kun pitää ottaa huomioon perheen kalenteri, muut mahdolliset velvoitteet ja vielä sääolosuhteetkin. Tämän kesän keskiverto-olosuhteet huomioiden tälle lenkille osui onneksi aivan täydellinen sää. Sikäli tämän pitkän lenkin ajankohta ei ollut optimaalinen, että pieni huoli on palautumisesta lauantain Lahden XC-maratoniin. No, kai tuota pikselimerkkiä ihaillessa ja pilatesrullaa pyöritellessä keho lauantaihin mennessä vetreytyy.

Palkinto 4h 55min puserruksesta